Jari Käkösestä Someron vuoden seuratyöntekijä

Someron Liikunta ry on päättänyt palkita vuoden 2020 seuratyöntekijäksi Arska-Basketin rahastonhoitajan Jari Käkösen! Jari on toiminut Arska-Basketin hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana seuramme koko 11-vuotisen historian ajan. Jari on mukana toiminnassamme puhtaasti rakkaudesta lajiin ja arvostuksesta seuratyötä kohtaan, sillä hänen lapsensa eivät ole seurassa pelanneet ja hän itsekin vain muutamia otteluita. Jarilla on kuitenkin pitkä pelihistoria koripallon parissa (Someron Esa 1984-2009).

Ehdottaessaan Jaria tunnustuksen saajaksi, Arska-Basketin puheenjohtaja Jussi Varjus totesi seuraavasti:

“Jari on aina paikalla seuran talkoissa, juhlissa ja edustustilaisuuksissa. Jos seuramme toiminta joskus sattuu vaikuttamaan huolitellulta, johtuu se siitä, että Jari on hoitanut kaikki ne asiat, joita muut eivät ajatelleet, muistaneet tai ehtineet. Seuramme taloudellinen tilanne ja tulevaisuus on hallituksella aina hyvin tiedossa Jarin hoitaessa raha-asioitamme. Hän on aina hallituksen kokouksissa aina ensimmäisenä paikalla. Jos hän joskus sattuukin olemaan poissa, johtuu se lähes poikkeuksetta siitä, että samaan aikaan on menossa Somerniemellä jokkiskisat joissa hän on – kuinkas muutenkaan – talkoissa.”

Tunnustus julkistettiin Varsinais-Suomen virtuaalisessa Urheilugaalassa sunnuntaina 31.1.2021.

– Tuli muuten sitten ihan puskista, Jari toteaa ja kiittää koko seurayhteisöä. – Kiitos ja kumarrus kaikille osallisille, jotka olette puuhastelleet selkäni takana. Skoolataan kun sen aika joskus tulee!