Koripalloliiton ohjeistus harjoittelun toteuttamiseen

Suomen Koripalloliiton päivitetty ohjeistus perustuu valtioneuvoston, aluehallintaviraston ja Olympiakomitean ohjeistuksiin.

Valtioneuvoston periaatepäätöksen 6.5.2020 mukaisesti urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6.2020 alkaen erityisjärjestelyin, mikä mahdollistaa lajin- ja pelinomaisen harjoittelun käynnistämisen ulko- ja sisäliikuntapaikoilla. Harjoittelun tulee tapahtua alle 50 hengen ryhmissä.

Ohjeistus on tehty 20.5. ja on voimassa 1.6. alkaen toistaiseksi. Koripalloliitto seuraa sekä myös edellyttää seuroja seuraamaan viranomaisten ja Olympiakomitean ohjeistuksia mahdollisten muutosten takia. Koripalloliitto pidättää oikeudet muutoksiin.

Yleiset ohjeet

  1. Ohjeet on käytävä läpi etukäteen koko ryhmän kanssa sekä huolehdittava, että lasten ja nuorten perheet saavat tiedon ohjeista etukäteen.
  2. Kaikki toimijoita kannustetaan noudattamaan Suomen hallituksen sekä AVI:n (Aluehallintavirasto) linjauksia.
  3. Harjoituksiin ei pidä tulla, mikäli henkilöllä on pieniäkään sairauden oireita tai hän kuuluu Covid-19-viruksen kannalta johonkin riskiryhmään.
  4. Jos epäillään Covid-19-tartuntaa, noudatettava THL:n ohjeita.
  5. Suositellaan kaikkea mahdollista liikkumista samaan perheeseen / ruokakuntaan kuuluvien kesken.
  6. Seuran järjestämään harjoitteluun ei pidä ketään pakottaa tai painostaa. Valinnan tulee aina olla yksilön itsensä tai yksilöiden itsensä tekemä organisaation (seura) sijaan.
  7. Jokainen pelaaja, toimihenkilö ja valmentaja osallistu harjoitteluun omalla vastuullaan, ja tämä on tuotava esille pelaajien lisäksi myös pelaajien huoltajille ennen mahdollisen joukkueharjoittelun aloittamista.
  8. Harjoittelussa harjoitusryhmät pyritään pitämään mahdollisimman samoina, siten kun se kyseisessä toiminnassa on mahdollista.

Harjoitustilanteeseen saapuminen, valmistautuminen ja poistuminen

  1. Lähikontaktien määrä harjoitusmatkoilla pyritään pitämään mahdollisimman pienenä, autolla kuljettaessa harjoitusmatkoja samoissa autokunnissa suositellaan. Jalan, polkupyörällä tai muulla henkilökohtaisella kulkuneuvolla kulkeminen on aina hyvä vaihtoehto.
  2. Osallistujat eivät käytä pukuhuone- tai muita sosiaalitiloja, vaan saapuvat kentälle ja poistuvat kentältä suoraan harjoitusvarustuksessa.
  3. Harjoituksiin ei saavuta ennen oman harjoitusvuoron alkua, eikä tilaan jäädä myöskään harjoituksen päätyttyä. Eri ryhmien harjoitusvuorojen väliin suositellaan vähintään 5 minuutin siirtymäaikaa.
  4. Pallot desinfioidaan tarvittaessa ennen harjoituksen alkua ja/tai harjoituksen jälkeen. Desinfiointiin kannattaa käyttää suihkupulloa ja sopivaa puhdistusainetta (esim. saippualiuos) tai desinfiointiliinoja.
  5. Kaikkien osallistujien tulee pestä ja mahdollisuuksien mukaan desinfioitava kädet ennen ja jälkeen tapahtuman harjoituspaikalla. Lisäksi suositellaan, että jokaisessa harjoituksessa joukkueella on käytössä desinfiointiainetta käsien desinfiointiin.

Harjoittelu

  1. Yhdessä harjoitteluryhmässä, yhdessä harjoitustilassa on maksimissaan viranomaismääräysten mukaan 50 henkilöä (sisältää kaikki harjoitukseen osallistuvat henkilöt) ja eri harjoitusryhmien välisiä kohtaamisia vältetään. Muutoin harjoittelussa ei ole osallistujamääräkohtaisia rajoituksia, mutta kaikessa toiminnassa vältetään toimintatapoja, jotka lisäävät tartuntariskiä.
  2. Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Jos liivejä tai eri värisiä paitoja tarvitaan harjoituksen läpiviemiseksi, on varusteiden oltava pelaajien henkilökohtaisessa käytössä.
  3. Merkkikartioita ja muita valmennuksen apuvälineitä käsittelee vain yksi henkilö.
  4. Harjoittelutilassa/alueella ei ole toiminnan kannalta ei-välttämättömiä henkilöitä (mm. katsojat).
  5. Osallistujilla on mukana oma pyyhe ja oma tunnistettava juomapullo, jonka täyttämisestä pelaaja vastaa itse. Niitä säilytetään harjoituksen ajan erillään muiden varusteista ja juomapullosta ei saa juoda kukaan muu henkilö.
  6. Kaikkien osallistujien on huolehdittava omasta käsihygieniastaan, jonka lisäksi on vältettävä ylävitosia, läpsyjä, halauksia.
  7. Niistämistä, yskimistä, aivastamista kentällä on vältettävä. Sylkeminen kentällä on kokonaan kielletty. Jos on pakko yskiä tai aivasta, se on tehtävä hihaan tai paidan sisään.
  8. Niistäminen tapahtuu harjoitusalueen laidalla kertakäyttönenäliinaan ja tämän jälkeen kädet tulee pestä ja desinfioida. Käytetty nenäliina laitetaan aina jätepisteeseen. Harjoituksen järjestäjän on huolehdittava tarpeellisesta määrästä jätepisteitä kentän laidalla.

Muuta

Lisätietoa harjoitteluun löytyy Olympiakomitean sivuilta. Nämä ohjeet perustuvat sisäjoukkuepelien (futsal, koripallo, käsipallo, lentopallo, salibandy) yhdessä laadittuun ohjeistukseen, jota on muotoiltu lajikohtaisesti.