Arskan Mineillä tappioputki kotona

Arska-Basketin minipojilla on ollut viikon sisään kolmen pelin kotiotteluiden sarja, joista kaikista peleistä tuli tappiotulos. Sunnuntaina 19.3. Arska hävisi FoKoPolle suurehkoin lukemin 29 – 69. Peli oli siirretty ottelu, kun FoKoPo ei saanut pelaajia liikkelle alkuperäisenä pelipäivänä. Tämä ottelun siirto osuikin vähän Arskan nilkkaan, sillä sunnuntain pelistä puuttui tavallista enemmän pelaajia päällekkäisten harrastusten ja sairastapausten johdosta. Mukana olleet pelaajat joutuivatkin uudenlaisiin rooleihin ottelussa, mikä näkyi suurehkona joukkona keskikentän menetyksiä. Lisäksi FoKoPo otti pelin loppuun koko kentän prässin repäisten pelin jo ratkettua 5 – 30 -voiton pelin viimeisestä neljänneksestä.

Sunnuntaina 26.3. olikin Arska-Basketilla heti perään normaali kotiturnaus, jossa vieraiksi asettuivat Tampereeen Pyrintö ja Kaarinan Ura Basket Red. Pyrinnön isokokonen, taitava ja hyvin liikkuva joukkue johtikin peliä alusta loppuun ja voitti kiivastempoisen pelin 40 – 51. Arska nousi ottelun lopussa vielä hyvän viiden pisteen päähän Pyrinnöstä, mutta kiri ei aivan riittänyt loppun asti.

Kaarina-peli oli kaksijakoinen alkaen Arskan johtaessa aina puoliväliin asti lukemin 27 – 29. Toisella puoliajalla Kaarina lisäsi puolustuksen aggressiivisuutta ja kiri ohi voittaen lopulta lukemin 57 – 49. Tässä turnauksessa Arskalla oli puolestaan pelaajia mukana yllin kyllin ja vaihtoruletin pyörittäminen tiukoissa matseissa aiheutti oman päänvaivansa.

Minipoikien runkosarjaa on enää yksi peli jäljellä, ja Arska-Basket on nyt tasapisteissä FoKoPon kanssa kamppailemassa pääsystä Final Four -turnaukseen. Pääsy Final Four -turnauksen ratkeaa viimeisessä pelissä FoKoPoa vastaan, joka pelataaan vieraissa keskiviikkona 5. huhtikuuta.