Mikrojen syyskausi päätökseen kotiturnauksella

Arska-Basketin mikrot olivat saaneet syyskauden viimeisen alueturnauksen järjestettäväkseen Somerolle. Turnaus pelattiin Joensuun koululla sunnuntaina 13.12. ja päivämäärä taisi olla oikea epäonnen päivä pojille. Turnauksen molemmista otteluista tuli tällä kertaa selvähköt tappiot, vaikka poikien otteissa oli toisinaan jopa todella hyviä suorituksia. Päivän ensimmäisessä ottelussa UU-Korihait voitti Arska-basketin pistein 80 – 12 ja jälkimmäisessä ottelussa TuNMKY vei voiton pistein 70 – 23.

Joukkueen kotiotteluissa on ollut tapana pitää maksimirotaatiota, ja tällä kertaa se ei tuntunut toimivan joukkueen hyödyksi lainkaan. Pikemminkin vaikutti siltä, että kentällä olevat pelaajat eivät aina ehtineet edes kunnolla lämmetä peliin, kun tuli jo aika palata vaihtopenkille ja päästää seuraavat pelaajat kentälle. Lisäksi valmentaja oli jostain ihmeen syystä päättänyt vaihtaa aina koko kentällisen kerrallaan. Joissain kohdin otteluita odotusaika kentälle palaamiseen venyi ihan liian pitkäksi.

Syyskausi saatiin kuitenkin koripallon mikrosarjoissa päätökseen ja joulutauolle Arska-Basket siirtyy sarjan toiseksi viimeiseltä sijalta, kuitenkin tasapisteissä TuNMKY:n ja Tampereen Pyrinnön kanssa. Sarjan viimeiseksi jäänyt FoKoPo siirtyy kevätkaudeksi alueen II-divisioonaan.

Arskan pistemiehet turnauksessa olivat: Jesper Ahonen 2 + 0 pistettä, Frans Fonsell 4 + 0p., Akseli Hakamäki 2 + 4p., Valtteri Pätäri 2 + 0p., Matias Lamppu 0 + 7p., Leevi Salo 0 + 2p., Ilmo Nokka 2 + 8p., Vilho Välttilä 0 + 2p.