ArskaLoKoKo taipui kärkikamppailussa

Syyskauden alle 16-vuotiaiden poikien lopullinen sarjajärjestys ratkaistiin sunnuntaina Perniössä, kun toistaiseksi tappioton ArskaLoKoKo kohtasi yhden tappion kokeneen PeU-Basketin. Ottelu pelattiin kori korista ja ratkesi vasta viimeisillä minuuteilla Peu-Basketin hyväksi 57-51.

ArskaLoKoKo koki takaiskun heti ottelun alkuminuuteilla, kun Roope Heinonen loukkasi nilkkansa korilleajossa. Nilkka meni sen verran pahasti, ettei kentällepaluu enää onnistunut. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 15-15. Kaapo Nikander vastasi lähes kaikista ensimmäisen erän koreista. Toisessa erässä tasainen vääntö jatkui. Lauri Korkeakangas pelasi pirteän erän ja erätauolle mentiin ArkaLoKoKon kahden pisteen johdossa 27-25.

Kolmannessa erässä PeU tasoitti jälleen pelin ja erä päättyi tilanteeseen 42-41 PeU:n hyväksi. Kumpikaan joukkue ei saanut missään vaiheessa eroa kasvatettua neljää pistettä suuremmaksi. Vielä kaksi minuuttia ennen ottelun loppua PeU johti neljällä pisteellä. Tätä eroa ei saatu millään kiinni ja kun vastustaja heitti vielä viimeisellä sekunnilla korin, lukemiksi muodostui niukka tappio 57-51.

ArskaLoKoKolla ei ollut mikään paras heittopäivä. Joukkue tuhri muutamia helppoja koreja ja tasaisessa matsissa nämä olisivat olleet tuiki tarpeellisia pisteitä. Vitospaikalta (korinaluspelaajat) ei syntynyt kuin yksi kori, kun taas vastustaja onnistui paremmin ratkaisemaan eri pelipaikoilta. Peli oli muutenkin liikaa Kaapo Nikanderin onnistumisten varassa.

ArskaLoKoko sijoittui tasapisteissä PeU:n kanssa sarjakärkeen, mutta keskinäisen ottelun perusteella PeU on sarjaykkönen. PeU:n valinnaksi jää, jatkaako joukkue kevätkaudeksi 1-divariin. ArskaLoKoKo jatkaa kevätkauden 2-divarissa. Syyskausi on tappiosta huolimatta ollut posititiivinen. Täytyy muistaa, että melkein puolet joukkueen pelaajista on ikänsä puolesta alle 14-vuotiaita.