Lorskalle tappio paikalliskamppailussa

LoKoKoArskan yhteistyöjoukkue kohtasi Salon Vilppaan 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa. Joukkueet olivat tasapisteissä sarjataulukossa ennen kohtaamista.

Ottelun ensimmäinen erä oli vähäpisteinen, 10-11 Vilppaalle. Myös toinen erä oli tasainen, 18-20 Vilppaalle. Artturi Koivikko pelasi kokonaisuudessaan hyvän ottelun, mutta erityisesti kahdessa ensimmäisessä erässä “Arska” kannatteli joukkuettaan hyvillä suorituksilla. Tauolle siirryttiin jännittävissä lukemissa 28-31.

Kolmas erä oli Lorskalta epäonninen, vastustajan onnistuessa lähes kaikessa. Erälukemat olivat murskaavat, 11- 29 Vilpaan hyväksi. Erityisesti Vilppaan Tuukka Juntunen (saldo 29p.) oli vaikea pideltävä. Juntusen kolme perättäistä onnistunutta kolmen pisteen heittoa kolmannessa erässä siivittivät Vilppaan hyvää hurmosta. Vaikka neljäs erä olikin jälleen tasaisempi, 10-15 Vilppaalle, oli loppulukemat 49-75 sinetöity.

Vilpas oli kokonaisuudessaan paremmalla jalalla ottelussa. Vilpas jaksoi puolustaa koko ottelun melko aggressiivisesti ja hyökkäyspään liikekin oli kiitettävää. Puolustukseksi täytyy sanoa, että ottelu ei ollut avainpelaajien onnistumisilta Lorskan parhaita. Ottelun näyttävimmät heittojen torjunnat olivat kuitenkin Lorskalaisten käsialaa. Kokonaispistemäärän jäädessä hyökkäyspäässä 49:ään, ei voi odottaa voittoa. Tällä kertaa hävittiin paremmalle, mutta tasoeroa viime kauteen nähden on kurottu huimasti.

One thought on “Lorskalle tappio paikalliskamppailussa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *