Lorska lähellä jättiyllätystä

Koripallossa kaikki on mahdollista viimeiseen vihellykseen asti. Otteluissa voimasuhteet voi kääntyä yllättävästi ottelun aikana. Sen osoitti LoKoKoArskan yhteisjoukkue huimalla loppukirillään kohdatessaan lohkossa toisena olevan WB Pantterit Robert Petersen Cupin ottelussa. Loistavasta viimeistä erästä huolimatta sarjapisteet jäivät Itä-Helsinkiin lukemin 78-75.

Lorska lähti otteluun ilman ykköspointtiaan Oliver Kandenia. Jesper Mäenpää ja Artturi Koivikko täyttivät kuitenkin hyvin Oliverin jättämän aukon pelinrakentajan tontilla. Ensimmäinen erä oli tasainen, Panttereiden voitettua erän 18-16.

Toisessa erässä Lorska oli pelillisesti hyvin mukana, mutta heitot tuntuivat pomppivan hieman epäonnisestikin ohi. Vastustaja onnistui paremmin heitoissaan ja Pantterit voittivat erän 24-10. Tauolle mentiin siis 42-26 tappioasemassa.

Puoliajan jälkeen Lorska pääsi jälleen paremmin peliin sisälle ja apupuolustuksen rotaatiot saatiin paremmin toimimaan. Lorskalaisilla ei ollut puoliaikaan mennessä tullut yhtäkään joukkuevirhettä ja näin ollen Lorska uskalsi lisätä aggresiivisuutta puolustukseen. Onnistumisia tuli tasaisella rintamalla ja erä päättyi Panttereiden niukkaan 21-19 voittoon. Viimeiseen erään Lorska lähti siis 18 pisteen tappioasemassa.

Viimeisessä erässä Lorska yksinkertaisti hyökkäyspeliään ja onnistumiset lisäsivät itseluottamusta. Lorska pelasi lähes hurmoksessa vieden erän huikeasti 30-15. Kiri ei kuitenkaan aivan riittänyt ja lopputuloksena siis niukka kolmen pisteen tappio.

Tappiosta huolimatta kotimatkalle lähti tyytyväinen joukkue. Vielä viime syksynä otettiin Panttereilta lähes 40 pistettä kuokkaan, nyt oltiin jo lähellä voittoa. Kehitystä on siis tapahtunut huimasti.

Seuraavaksi Lorska saa vastaansa Salon Vilppaan Someron monitoimitalolla sunnuntaina 24.3 klo 19:30.

One thought on “Lorska lähellä jättiyllätystä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *