Arska-Basket Suomen 65. suurin korisseura

Koripalloliiton jokavuotiset seurakohtaiset lisenssimäärät julkaistiin kuluneella viikolla ja Arska-Basket on jo sijalla 65 lisenssimäärissä mitattuna. Vuoden takaisesta on nousua hyvät 10 pykälää ja Arska-Basket on jo saman kokoinen kuin esimerkiksi Säynätsalon Riento tai Vimpelin Veto. Taakse jäävät jo sellaiset seurat kuin Pantterit, Rauma Basket ja Lappeenrannan NMKY. Kun muistaa, että Arska on vain poikakorikseen keskittyvä seura, niin sijoitusta voi pitää erittäin hienona saavutuksena näin pienen kunnan koripalloseuralle.

Tämän kauden alussa tuli jälleen pienoinen hypähdys lisenssimäärissä, kun meillä aloitti taas uusi Koriskoulu-ryhmä. Mutta kyllähän seuran kasvu perustuu lähinnä siihen, että olemme saaneet hyvin pidettyä vanhemmat ikäluokat mukana korisharrastuksen parissa. Nykyiset A-pojat ovat seuran aivan ensimmäinen ikäluokka, joka aikoinaan mikroikäisinä aloitti pelaamaan koripalloliiton sarjoissa. Jos nämä A-pojat vain jaksavat jatkaa harrastustaan vielä ensi vuonna, niin meillä on Somerolla koriksen osalta huikean hieno tilanne: yksi korisporukka jokaiseen ikäluokkaan. Se on ollut tavoitteenamme alusta asti!