A-pojilla tiukka taisto Tampereella

Arska-Basketin A-pojat olivat lauantaina pelaamassa Tampereella paikallista NMKY:tä vastaan. Ottelu alkoi tunnustellen kori korista ja ensimmäinen jakso päättyi kuitenkin vastustajalle 19 – 15. Toinen jakso alkoikin sitten Arskan komennossa, puolustuksessa saatiin monta syötönkatkoa joista Justus Mäenpää juoksi helppoa koreja ja vastustajalla ei onnistunut mikään, joten Arska vei jakson 24 – 8, puoliaikatulos 27 – 39.

Kolmas jakso alkoikin sitten mollivoittoisesti. Arska joutui virhevaikeuksiin ja korintekokin oli todella vaikeaa, koska vastustaja alkoi puolustamaan paljon intensiivisemmin ja se johti pallonmenetyksiin. Viimeiselle jaksolle lähdettin Arskan johdossa 50 – 44. Neljännen jakso alku mentiin Arskan johdolla, mutta sitten sai Justus Mäenpää viidennen virheensä ja melkein heti perään myös Aleksejs Trofimovsin virhetili täyttyi. Tämän seurauksena vastustaja pääsi ihan iholle, mutta sitkeästi Arska pysyi muutaman pisteen etumatkalla.

Viisi minuuttia ennen loppua myös Viljami Seppänen sai viidennen virheensä ja se oli todellakin kova isku Arskalle, sillä tämän seurauksena Arskalla ei enää ollut varsinaista takamiestä, joka tuo pallon ylös ja johtaa peliä. Vatustaja huomasi myös tämän ja he alkoivat puolustamaankin koko kentän prässiä ja sen seurauksena he saivatkin helppoja pallonriistoja.

Loppujen lopuksi NMKY voitti pelin 70 – 66, mutta Arskan kauden eka voitto oli todella lähellä. Arskan joukkueella ei ole niin isoa materiaalia pärjätäkseen, jos kolme aloitusviisikon pelaajaa on yhtäaikaa pois kentältä. Tuomareista ei sitten tämän enempää.

One thought on “A-pojilla tiukka taisto Tampereella

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *