C-poikien Whitelle tappio, Bluelle kaksi voittoa

LoKoKoArskan C-pojat pelasivat ns. triplaviikonlopun.

Lauantaina White kohtasi Loimaalla Turun NMKY:n. TuNMKY aloitti terävästi ja jätti “Lorskan” pojat lähtötelineisiin. TuNMKY puolusti alusta asti aggressiivisesti ja LoKoKoArskalla oli vaikeuksia päästä vauhtiin mukaan. Tästä kertoo jotain TuNMKY:n 19 joukkuevirhettä LoKoKoArskan seitsemää vastaan. Kun vielä TuNMKYn lahjakas pelaaja Matias Diaz-Suomela teki tuhojaan hyökkäyspäässä johtaen peliä ja heittäen hyvällä prosentilla 31 pistettä, oli voimasuhteet Namikan puolella. Kolme ensimmäistä erää hävittiin 11-26, 14-20 ja 13-25. LoKoKoArska voitti kuitenkin viimeisen erän 18-8, mutta se ei riittänyt kaventamaan tarpeeksi. Näin ollen LoKoKoArskalle kauden ensimmäinen tappio lukemin 56 – 79. Meno ei toistaiseksi helpotu yhtään, kun ensi viikonloppuna vastaan tulee Salon Vilppaan ykkösjoukkue, joka sijoittui viime vuonna nuorempina C-poikina SM-sarjassa kolmanneksi.

Blue-joukkue otti sunnuntaina II-divarin otteluissaan kaksi murskavoittoa. Ensin kaatui PeU-Basket Perniöstä 71-41. Kun päivän toiseen peliin saatiin vielä levypallokunkku Markus Klemola tuoreilla jaloilla mukaan, oli Kaarinan Ura-Basketin kakkosjoukkueen vuoro jäädä Bluen jyrän alle. Ottelusta muhkea 63-20 voitto. Kaikki Bluen pelaajat pääsivät hienosti pisteille. Blue-joukkueen henkilökohtaiset pelitaidot ovat kehittyneet peli peliltä huikeasti. Blue-joukkue on omassa sarjassaan tällä hetkellä neljällä voitollaan hienosti jaetulla toisella sijalla.