Arskan C-pojat AND1-turnauksessa

Arska-Basketin C-pojat pelasivat erittäin hyvän AND1-turnauksen viikonloppuna 6. – 8.1.2017 Salossa, sarjassa C-pojat 03/04 Fun. Kyseinen turnaus järjestettiin Salon Vilppaan junioritoiminnan toimesta jo kymmenettä kertaa, eli kyseessä oli juhlaturnaus.

Ensimmäinen ottelu oli perjantaina 6.1. klo 16 Salon Vilpas White vastaan. Alku oli vaikeaa ja puoliajalla tilanne oli Vilppaalle 31 – 10. Hyvän toisen jakson päätteeksi Arska kuroi Vilpaan etumatkaa kiinni, mutta aika ei riittänyt. Lopputulokseksi jäi tappio 38 – 25.

Toinen ottelu pelattiin lauantaina 7.1. klo 13 ja ottelu oli Hyvinkään Pontevaa, HyPoa vastaan. Tässä ottelussa Arskan pojat taas pelasivat erittäin hyvin ja johtivat ensimmäisen puoliajan jälkeen 12 – 9. Toisen jakson aikana kuitenkin tapahtui jotain ja Arskalle tuli yhden minuutin mittainen ”musta hetki”, jonka aikana HyPo teki viisi koria. Tämä johti siihen, että HyPo sai 10 pisteen etumatkan jota Arska ei enää saanut kurottua ja lopputulokseksi jäi HyPolle 18 – 28. Arskalla oli kyllä mahdollisuutensa kääntää ottelu voitoksi, mutta pallot eivät uponneet koriin monesta yrityksestä huolimatta.

Seuraava ottelu oli samana päivänä klo 17 Porin BC Sisua vastaan. Tämän ottelun piti olla analyysien jälkeen läpihuuto-ottelu, mutta toisin kävi. Alku oli loistava ja Arska johti jo 14 – 2, mutta sitten taas heitot eivät uponneet koriin ja vastustaja sai muutaman onnistumisen. Puoliajalle lähdettiin kuitenkin Arska johtaessa 10 – 16. Toinen jakso oli yhtä vaikea ja BC Sisu kävi jo melkein tasapisteissä. Hyvän tsemppauksen jälkeen Arska-Basket sai kun saikin otteluvoiton luvuilla 22 – 28. Tämä tiesi, että sijoitus oli alkulohkon kolmas.

Seuraavana päivänä 8.1. klo 8 pelattin jatko-ottelu C-lohkon kolmosta Salon Viplas Rediä vastaan ja ottelu päättyi Arskan hyväksi 40 – 13 ja puoliajalla tilanne oli 22 – 8. Tässä ottelussa Arskalla ei ollut minkäänlaisia ongelmia pitää peliä hyppysissään. Peli onnistui ja heitot upposivat koreihin.

Toinen jatko-ottelu pelattiin A-lohkon kolmosta eli Raision RaiPsia vastaan. Ottelu oli kova, mutta pojat pelasivat jälleen kerran aivan loistavasti. RaiPs oli kova ja paikkapaikoin ihan kannassa kiinni, mutta Arska sai pidettyä johtoaseman ja ottelu päättyi Arskan hyväksi 29 – 33.

Voi sanoa, että Arska-Basket ei hävinnyt alkulohkossa huonoille, koska Vilpas White sijoittui turnauksen kolmanneksi ja HyPo neljänneksi. Sarjan voitti Namika Lahti Juniorit ja toiseksi sijoittui LoKoKon pojat. Jokainen poika Arskassa teki pisteitä ja jokainen tsemppasi loppuun asti. Tämän tuloksena tuli 7. sija. Pojista ei voi olla muuta kun ylpeä!

Pelaaja / Pisteet
Bytyqi Erton / 12
Heinonen Roope / 20
Tuomisto Eetu / 6
Nikander Kaapo / 22
Mäenpää Jesper / 18
Klemola Markus / 4
Aho Iivari / 4
Mäkinen Kaarle / 14
Kakko Eero / 8
Kylämäki Jesse / 36

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *