B-pojat Tallink -turnauksessa

14063924_1090961570997069_6857648542102213823_n
Kuva: Susanna Mäkilä

Loimaan LoKoKon ja somerolaisen Arska-Basketin B-poikien yhteisjoukkue osallistui Espoon Tallink –turnaukseen 26. – 28.8.2016, entiseltä nimeltään EHBT. Turnaus on yksi Suomen suurimmista junioriturnauksista. Perinteisesti turnaus on ollut hyvä tason mittaus joukkueille, jotka osallistuvat syyskuun SM-karsintoihin. B-pojat olivat mukana turnauksen kilpasarjassa, johon joukkueita oli ilmoittautunut eri puolelta Suomea 19.

Pelit alkoivat heti perjantaina klo 20 Espoon urheilupuistossa Summahallissa, vastassa KTP. Peli lähti meidän pojilta vahvasti käyntiin ja pysyi selkeästi hallussamme loppuun asti. Vahva aloitus turnaukselle ja voitto lukemin 62 – 41.

Lauantaina oli pelejä alkulohkossa vielä kaksi. Ensimmäisenä peli Espoon omia poikia Honkaa vastaan, joka oli perjantaina hävinnyt ensimmäisen pelinsä Sykille. Honka sai peliin hyvän alun ja puoliajalla johti selkeästi 34 – 20. Tauon jälkeen tulimme mukaan peliin vahvan puolustuksen kautta ja muutama minuutti ennen loppua menimme ohi ja lopulta pojat ottivat toisen voittonsa lukemin 57 – 52.

Alkulohkon viimeisessä pelissä oli panoksena lohkon voitto ja sitä kautta pääsy mukaan mitalipeleihin. Vastustajamme Sykki oli ehkä hieman yllättäen hävinnyt aamun pelinsä Kotkalle. Peli oli puoliaikaan asti kohtalaisesti hallussamme ja pääsimme tauolle muutaman pisteen johdossa. Kesän aktiivisen harjoittelun ”hedelmiä” saimme kerätä pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Sykin pojilta alkoi selvästi puhtia loppua, kun taas me jaksoimme painaa samalla kaasulla loppuun asti. Hieno voitto helsinkiläisestä Sykistä 52 – 33.

Alkulohkon voiton myötä välierässä vastaan tuli sunnuntaina rakas vastustajamme naapurikaupungista Forssasta. FoKoPon pojat olivat myös voittaneet oman lohkonsa puhtaalla pelillä. Yhteisjoukkueemme otti välierään aivan jäätävän alun ja peli oli käytännössä ohi ensimmäisen 10 minuutin jälkeen tilanteen ollessa meille 26 – 2. Ottelu pysyi hallussamme selkeästi loppuun asti ja selvän voiton (71 – 45) myötä pääsimme turnauksen kilpasarjan finaaliin. Valmennustiimi oli osannut odottaa vahvaa turnausta, mutta finaalipaikka oli kuitenkin enemmän kuin uskalsi toivoa.

Välierän jälkeen oli koko iltapäivä aikaa käyttää palautumiseen. Finaali pelattiin vasta viideltä ja vastassa oli kansainvälistä ”väriä” Italiasta. Virtus Resanan pojat olivat urheilullisia ja taitavia. Peli alkoi kuitenkin meidän poikien vahvoilla otteilla ja ottelun edetessä pidimme noin 10 pisteen etumatkan aina viimeisille minuuteille asti. Italian pojat tulivat kuitenkin lopussa lähemmäksi, tunteet kävivät kuumana niin kentällä kuin katsomossakin. Yhteisjoukkueemme pojat pitivät kuitenkin hienosti johdon loppuun asti ja loppusummerin soidessa taululla oli lukemat 46 – 40 meidän hyväksi. Olimme voittaneet turnauksen kilpasarjan!

Kausi sai mahtavan alun ja turnausvoiton myötä B-pojat lähtevät hyvällä sykkeellä kohti Lappeenrannan SM-karsintoja…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *