Arskan mikrojen kausi päättyi voittoon

Arska-Basketin mikrojen kauden 2015 – 2016 viimeinen alueturnaus pelattiin sunnuntaina Uudessakaupungissa perinteikkäässä Pohitullin urheilutalossa. Vastassa oli Korihaitten kaksi eri sarjajoukkuetta. Uudessakaupungissa oli suuren juniorimäärän takia päätetty jakaa mikrot kahteen porukkaan, jotta mahdollisimman moni saisi mahdollisimman paljon peliaikaa.

Turnauksen ekassa matsissa Askan mikroja vastaan tuli UU-Korihait Black, joka kamppaili pääsystä alueen lopputurnaukseen, ns. Final Four:iin. UU-Korihait tulikin peliin kovalla koko kentän prässipuolustuksella, mikä vei pahasti Arskan poikien hyökkäystehoja. Kaiken lisäksi Arskalle tuli tässäkin pelissä jo perinteeksi muodostunut pisteetön neljännes, sillä toisen neljänneksen UU-Korihait vei nimiinsä lukemin 18-2, ja koko ottelunkin 72 – 28.

Pojat kuitenkin kasasivat itsensä hyvin päivän toiseen otteluun, jossa nyt erityisesti kiinnitettiin huomioita toisen neljänneksen korintekoon. Tällä kertaa siinä onnistuttiin hyvin ja Arska vei toisen neljänneksen lukemin 12 – 8. Toisen neljänneksen notkahduksen välttäminen auttoikin poikia voittamaan itse ottelunkin lukemin 46 – 34. Korihait White yritti lopussa vielä rikkomalla saada Arskalta pallonhallintaa itselleen, mutta Korihaitten joukkuevirheet olivat jo aiemmin täyttyneet ja kustakin virheestä tuli vapaaheitot. Tällä kertaa Arskan poikien vapaaheittoprosenttikin oli kohdallaan, eikä rikkomisesta näin ollen ollut Uudellekaupungille juurikan hyötyä.

Ilahduttavinta turnauksessa oli Arskan poikien puolustuspelaaminen. Pojat malttoivat hyvin pysyä kiinni omassa pelaajassaan ja antaa pallollisen pelaajan puolustajan hoitaa oma pelaajansa. Näin vastustajan pallolliselta pelaajalta katkesikin hienosti kaikki syöttösuunnat ja Arskan pojat napsivat helpohkoja syötönriistoja läpi molempien otteluiden. Tasapainoinen puolustaminen näkyi myös hyökkäyksessä hyvänä hyökkäysmalttina. Ja niinpä jälleen kerran kaikki mukana olleet pojat pääsivät pisteiden makuun.

Arska-Basketin pistemiehet turnauksessa: Nikolai Varjus 27 pistettä, Frans Fonsell 8p, Akseli Hakamäki 4p, Matias Lamppu 13p, Tuukka Salo 2p, Valtteri Pätäri 8p, Veeti Salo 8p, Oliver Härkönen 2p & Leevi Salo 2p.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *