Roskien etsimistalkoot 28.6.

Arska­-Basket oli saanut tähtäväkseen Esakalliolla lauantaina 27.6. pidettyjen Porsasjuhlien jälkisiivouksen. Menneiden vuosien kokemusten siivittämänä Arska­-Basketin hallitus uumoili, että tehtävä voisi olla isokin homma ja niinpä seuran kaikki juniorit sekä hallitus oli kutsuttu vapaaehtoisiin siivoustalkoisiin. Haluttiin varmistaa, että homma saataisiin kohtuullisessa ajassa hoidettua ja siivoamisesta ei tulisi kenellekään koko kauniin kesäsunnuntain kestävää puuhaa.

Seuran juniorit vanhempineen olivatkin ottaneet kutsun hienosti vastaan ja Esakalliolle ilmaantui seuran pelaajia ja taustavoimia kymmenittäin. Mutta tänä vuonna porsasjuhlien yleisö ei itse ollutkaan \”porsastellut\” aikaisempien vuosien tapaan, ja maastossa olevia roskia ei ollut juuri nimeksikään. Isoin osa roskista oli korjattu hienosti roskakoreihin juhlayleisön omasta toimesta. Näin ollen kahden tunnin talkoikisi kaavailtu roskien keruu kääntyikin reilun puolen tunnin kestäneeksi roskien etsimiseksi.

Porukka jalkautettiin maastoon kahden juniorin pareissa, ja porukat kiersivät alueen kokonaan kahteen otteseen. Mukaan kerättiin kaikki mahdolliset tumpit, lasinsirut ja muovit, mitä maastosta löytyi. Taidetiin siivota jopa aikaisempienkin vuosien roskia samalla.

Kaiken kukkuraksi vielä kelikin oli mitä mainioin talkoihin, joten talkooporukka pysyi alkuperäisen tavoitteen mukaisesti iloisena koko puuhan ajan. Itse asiassa, oli ihan hauskaakin päästä tapaamaan pelikavereita ja muita \”Arskalaisia\” keskellä kesälomaakin. Roskien siivoamisen päätteeksi keräännyttiin vielä kokoon Esakallion eteen yhteiskuvaan.

Kiitos kaikille osallistuneille!