Juniorien kauden päätös 23.5.2015

kaudenpaatos15

Arska-Basketin junioreiden koriskauden päätös pidettiin lauantaina 23.5. Siikjärven leirikeskuksessa. Ohjelmassa oli tänäkin vuonna makkaran paistoa, saunomista, uimista, jalkapalloa, prönttöä, korista, donkkailua, vaparikisa ja tietenkin palkintojen jako.

Vaparikisassa jokaisen joukkueen kaikki paikalla olleet pelaajat heittivät kaksi vapaaheittoa ja koriin menneet heitot laskettiin joukkueittain yhteen. Kisan voittoon vaadittiin joko paljon paikalla olevia pelaajia tai hyvää heittotarkkuutta. Tänä vuonna voiton vei mikrojen joukkue yhden korin erolla minipoikien jokkueeseen. Viimeiseksi kisassa jäi yhdistetty valmentajien ja vanhempien joukkue.

Palkintojenjaossa seuran joukkueiden pelaajat palkittiin Arska-Basket-mitaleilla hyvästä osallistumisesta Suomen Koripalloliiton läntisen alueen kilpasarjoihin. Ensimmäistä kertaa seuran historiassa Arska-Basketilla oli juniorijoukkue kolmessa eri ikäluokassa, joista peräti kaksi joukkeutta eteni sarjansa Final Four-turnaukseen saakka. Lisäksi Someron Liikunta ry oli halunnut kannustaa Arska-Basketin junioreita ja tarjosi kaikille vapaaliput uimahalli Loiskeeseen kesäkuukausien aikana.

Kaikista joukkueista palkittiin vielä erikseen joukkueen tsemppari, treenari ja kehityspelaaja. Tämän lisäksi kauden pelaajana palkittiin C-poikien Leevi Härmä.

Tsempparit: Ilmo Nokka (Mikrot), Niko Nieminen (Minit) ja Justus Mäenpää (C-pojat)
Kehityspelaajat: Leevi Salo (Mikrot), Eetu Tuomisto (Minit) ja Santeri Räty (C-pojat)
Treenarit: Jesper Ahonen (Mikrot) ja Markus Klemola (Minit)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *