Arska-Basketin mikrojen jatko on nyt muista kiinni

DSC_0060

Koripallon mikrojen -06 aluesarja jatkui viime viikonloppuna turnauksella Kangasalalla. Kolmen joukkueen turnauksessa kohtasivat tällä kertaa toisena kotijoukkue KU-68 Rockets, sarjajohtaja UU Korihat Uudestakaupungista ja Someron Arska-Basket. Kotijoukkue KU-68 Rockets olikin saanut paikalle ihan toisenalaisen joukkueen kuin mitä heiltä oli vastaavassa turnauksessa Somerolla noin kuukausi sitten. Vastaavasti taas Arska-basket kärsi tällä kertaa sairasteluista, ja oli matkassa ainoastaan kahdeksan pelaajan voimin. Tällä kertaa Kangasala vyörytti peliään korin alle, josta nostivat pisteitä varsinkin pelin jälkimmäisellä puoliskolla. Näin ollen Arska-Basket kaatui pelissä Kangasalaa vastaan lukemin 46 – 26.

Päivän toisessa ottelussa sarjajohtaja Uuttakaupunkia vastaan Arskan pojat näyttivät alussa kauden parasta peliään. Uudenkaupungin hyökkäykset pysyivät hyvin aisoissa tarkan miespuolustuksen ansiosta, ja samalla hyökkäyksissä jaksettiin etsiä vapaata heittopaikkaa hyvien syöttöjen avulla. Ensimmäinen neljännes pelattiinkin lähes kori korista periaatteella. Mutta toisesta erästä alkaen Arskan puolustuskuri alkoi herpaantumaan, ja oman pelaajan puolustaminen alkoi unohtua. Uusikaupunki käytti tätä herpaantmista tehokkaasti hyväkseen, ja puhkoi liian ylös noussutta puolustusta pitkillä harppuunasyötöillä. Uudenkaupungin tasoinen joukkue ei montaa yritystä tarvitse nopeiden hyökkäysten päättämiseen ja voittikin ottelun lukemin 21 – 59.

Näin Arska-Basketilta jäi uupumaan se yksi voitto, mikä olisi varmistanut lopputurnauspaikan. Mutta sarjassa on voitot ja tappiot mennyt niin paljon ristiin, että Arska-Basketin lopputurnauspaikka ratkeaa tulevana viikonloppuna Uudessakaupungissa turnauksessa, jossa Arska-Basket ei itse ole lainkaan mukana. Arska-Basketin lopputurnauspaikka riipppuu nyt Raholan Pyrkivän peleistä tulevana viikonloppuna. Mikäli Rahola voittaa yhdenkin pelin, niin lopputurnaukseen etenee Rahola, eikä Arska-Basket.

Arskan pistemiehet Kangasalan turnauksessa olilvat: Akseli Hakamäki 6 pistettä, Veeti Salo 10p., Nikolai Varjus 23p., Leevi Salo 2p., Ilmo Nokka 2p. ja Frans Fonsell 4p. Joukkueessa mukana olivat lisäksi Matias Lamppu ja Juhani Kakko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *